maanantai 14. lokakuuta 2013

Ilon kyyneleitä

Jedin hakutreenirintamalla on ollut viimeaikoina suhteellisen hiljaista ristiin menevien aikataulujen vuoksi, joten siitä touhusta ei ole paljoa uutta kerrottavaa. Kaipuu metsälle tietysti olisi, jotta koira menisi eteenpäin, mutta eiköhän me vielä ehditä!

Treenit ovat siis keskittyneet enemmän tuon tottiksen suuntaan. Siellä ollaankin edistytty juurikin niillä meidän omilla ongelma-alueilla. Mielestäni on hienoa, että Jedi on koira, jota ei tarvitse juurikaan innostaa tekemiseen. Jos olisin halunnut itselleni pelkän sohvaperunan, en olisi appenzelliä harkinnutkaan! Intoa tuolla koiralla siis riittää, se pitää vain oppia kohdistamaan oikeisiin asioihin. Kentälle mennessä Jedi nostaa kierroksia silkasta innosta ja usein kentälle pääseminen vaatii muutaman kierroksen auton ja kentän reunan välillä ennen kuin päästään edes itse kentälle. Viimeksi päästiinkin autosta suoraan kentälle, mikä meinasi ohjaajassa aiheuttaa pienet ilon kyyneleet! On vain niin ihanaa, kun se harjoittelu tuottaa tulosta!

Sumuinen treenikenttä


Toinen Jedin suuri treenaamisen alue on ollut näyttelyesiintyminen. Kuten edellisestä kirjoituksesta huomaa, on Jedin esiintyminen vähintäänkin persoonallista. Jedi raukka on siis joutunut lenkkipoluillaan ketjuun ja ravaamaan nätisti edes takaisin pitkin ja poikin riippumatta siitä, kuka kulkee ja missä tai vaikka jokin ihana keppi jäisi nyt tutkimatta.

Ravaaminen vaati kyllä aikamoisen määrän harjoittelua ja hermojen kiristelyä ennen kuin se lähti sujumaan niin että ne tassut kävisivät myös siellä maassa asti. Lentäminen on Jedi-ritarin mielestä paljon hauskempaa! Ketju tuntui aluksi myös hieman kurjalta eikä sitä olisi aluksi saanut kauheasti kaulassa asetella. Tästäkin selvittiin harjoittelulla ja nyt Jedi näyttelyesiintyminen näyttää oleva ihan hyvällä mallilla. Tästä osoituksena Tuuloksen ryhmänäyttelystä mahtava arvostelu ja tuloksena KP sekä ROP-pentu!

Erittäin tempperamenttinen pentu, jolla hyvälinjainen ja oikeanmallinen pää. Hyvät silmät ja korvat. Oikeat värimerkit. Hyvin kehittynyt ikäisekseen. Hyvä luusto ja kulmaukset. Hyvänmittaiset liikkeet. Esitetään hyvin.

Nuo kaksi viimeistä sanaa aiheuttivat ne kyyneleet! Voi luoja sitä riemun määrää kun tuo koira kulki kehässä hienosti osoittaen kuitenkin myös luonteensa eikä vain pönöttänyt patsaana! Seuraava näyttelykoitos onkin Lahdessa 27.10 ja sen jälkeen kutsuukin NordicWinner Helsingissä 14.12. jonne saapuu myös muutama velipoika hoviväkineen! Loistavaa!

Jede pääsee vielä ennen näyttelyitä tapaamaan velipoikia paimennuspäivän merkeissä. Siitä lisää myöhemmin toivottavasti kuvien kera! :)