torstai 11. syyskuuta 2014

Koira hoitoon

Lähdimme kesälomallamme viikoksi ulkomaille ja koira jäi hoitoon. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin Jedistä erossa paria päivää pidempään ja ensimmäinen kerta, kun Jedi jää täysin vieraalle hoitoon.

Varasimme loman ajaksi Jedille paikan koirahoitolasta Pia´s Dreamdogsista. Valitsimme tämän hoitolan siitä syystä, että tuttavien koiria oli ollut siellä hoidossa ja paikasta oli kovasti pidetty. Itse jännitin ehdottomasti eniten sitä, miten itse pärjäisin viikon ilman koiraa! Jedi on kuitenkin sopeutuvainen ja kiltti, joten sen pärjäämistä ei tarvinnut murehtia.

Kävimme etukäteen Jedin kanssa tutustumassa hoitolaan, jotta me pääsimme tutustumaan paikkaan ja hoitajat Jediin. Jedi tuntui hurmaavan kaikki! Onhan se ihana ja mahtava koira, mutta minä ainakin katson koiraani usein hyvinkin ruusuisten lasien läpi, joten toisten mielipide koiran ihanuudesta voi toki olla jotain muutakin.

Tutustumisen lisäksi Jedi vietti ennen lomaa hoitolassa kokeiluyön, mikä oli monellakin tapaa todella mukava asia. Jedi tutustui paikkaan, hoitajat Jediin ja minä sain varmistuksen sille, että pärjään itsekin! :D Toki oli hankalaa jättää toista hoitoon, mutta illalla tullut tekstiviesti Jedin kuulumisista toi kuitenkin turvaa siitä, että koiralla ainakin on kaikki hyvin.

Jedi pärjäsi hoitoviikon hienosti. Itse olin varma, että alkuun Jedi ei varmasti syö mitään, sillä se on muutenkin hyvin tarkka kaloreistaan, eikä oikein vieraissa ja uusissa paikoissa tahdo heti syödä. Ruoka oli kuitenkin pojalle maistunut ja Jedi oli käyttäytynyt hiljaisesti ja rauhallisesti. Oli hyvin helpottavaa kuulla, että Jedi rauhoittui nopeasti omaan tilaansa ja että ruoka maistui. Asioiden on silloin oltava mallillaan kun uni ja ruoka maistuu!

Meidän reissummekin sujui mukavasti, vaikka ikävä välillä hiipikin mieleen. Ikävää kuitenkin helpotti tekstiviestit Jedin kuulumisista ja arjen pyörimisestä. Ihanaa, että Jedin kuulumisia tuli säännöllisesti! Ei tarvinnut itse pohtia, että onhan kaikki varmasti hyvin. Jedi oli syönyt loppuviikosta hieman huonommin, mutta sekin asia selittyi sillä, että hoitolaan oli tullut ihania narttukoiria, joten eihän silloin teinipojalla ole aikaa syödä! :D

Parasta koko viikossa oli kuitenkin kotiinpaluu. Jedi meni sekaisin meidät nähtyään. Hyppi itsensä ympäri, meidän syliin ja naamalle sekä samalla vähän päin hoitajaakin! Pojalla oli ollut ilmeisen hauska viikko, mutta eipä meitäkään oltu unohdettu! Kotona Jedi ei tahtonut innoltaan millään rauhoittua, vaikka selvästi olikin väsynyt. Uusia tervehdyspomppuloikkia koettiin esimerkiksi vessakäynnin jälkeen pitkin iltaa. Johan sitä vessassa voi jopa joitakin minuutteja kulua, joten ihan kiva, että sen jälkeen tervehditään uudelleen! :D

Lopulta kellon ollessa jo puolta yötä, Jedi viimein rauhoittui yöpuulle ja aamulla se oli viimeinen joka heräsi! <3