Jännittämisen opettelua

Minä jännitän. Oikeastaan kaikkea aina aluksi ja ainakin vähän. Toisia asioita pidempään, toisia vähemmän, mutta jännitän - aina. Jokainen uusi asia ja kokemus aiheuttaa ainakin pientä jännäämistä. En nyt yöuniani menetä joka asiasta, mutta pikkuisen vatsanpohjalla kihelmöi.

Jännitin Jedin kanssa ensimmäistä lääkärikertaa, ensimmäistä näyttelyä (ja toista ja kolmatta ja...), ensimmäisiä hakutreenejä, tottistreenejä, uutta kouluttajaa, uutta maastoa, kaikkea mitä tehdään ensimmäistä kertaa. Jännitys ei lamauta minua ja oma toimintakyky kyllä säilyy. Pystyn kuuntelemaan ohjeita ja ainakin yritän toimia niiden mukaan ja tähänkin asti kaikesta on selvitty ja varmasti selvitään jatkossakin. Kiinnostavaa tässä jännittämisessä on Jedi.

Käytiin opettelemassa jännittämistä agilityn alkeiskurssin pääsykokeessa. Tätä jännitin tavanomaista enemmän, koska minulla ei ollut tarkempaa käsitystä siitä, mitä tuolla kokeessa tehdään ja millaisiin tilanteisiin Jedin kanssa joudutaan. Jännitin myös itse jännittämistä ja sitä, miten se näkyy Jedissä. Jedi kun on kaikessa hönttäilyssään kuitenkin minua kohtaan hyvinkin herkkä koira. Tällä tarkoitan sitä, että Jedi lukee minua kuin avointa kirjaa. Mitään tunnetilaani en saa siltä piiloon, vaikka se välillä olisi hyvinkin hyödyllistä. Jännittäminen kyllä näkyi Jedissä, mutta koe oli lopulta oikeinkin onnistunut tilaisuus ja opetti taas minulle lisää ja loi lisää luottamusta meihin tiiminä.

Aamulla kurvasimme agilityhallin pihaan, kävin ilmoittamassa meidät kokeeseen ja lähdin Jedin kanssa vähän kävelemään. Koira oli lähes valkoinen hilseestä ja korvat olivat kai unohtuneet kotiin asti. Namit tai lelut eivät kiinnostaneet vaan kaikki into kohdistettiin hihnassa vetämiseen ja haisteluun. Melkein jo itse hermostuin lisää, kunnes TAAS ymmärsin, että minä itse aiheutan jännittämiselläni tämän toiminnon. Vein Jedin myös tutustumaan halliin, jossa vetäminen ja vimmattu haistelu jatkui. Tässä kohtaa istuin itse alas ja koitin unohtaa koko koiran, jotta saisin itseni rauhallisempaan tilaan ja sitä kautta myös uskoteltua Jedille, ettei täällä ole yhtään mitään jännitettävää.

Lopputuloksena voin todeta, että nämä "jooga harkoitukset" toimivat! On aivan selvää, että Jedi haluaisi mennä tutustumaan muihin koiriin ja ihmisiin, joillekin piti vähän nostella niskavilloja ja ehkä haukkuakin, vähän hyppiä minua päin ja muutenkin härvätä. Päivä oli koiran näkökulmasta pitkä. Puolitoista tuntia hallissa kymmenen muun koirakon kanssa vain vaatii paljon etenkin päältä ja hermoilta. Jedi jaksoi päivän valtavan hyvin! Välillä istui jalkojen välissä rapsuteltavana, välillä makasi lattialla, toisinaan haisteli ympäristöä rauhassa ja kerjäsi pikkutempuilla nameja taskustani.

Itse koetehtävät sujuivat paremmin kuin osasin odottaa. Hyppääminen nyt on aina kivaa eikä putkeen meneminen aiheuttanut pienintäkään epäröintiä! Tottelevaisuus osiossa Jedi teki mitä pyydettiin, seurasi, istui ja odotti, tuli luokse VASTA KUTSUSTA ilman mitään sirkustemppuja! Mietinkin päivän jälkeen kummasta olen enemmän ylpeä: itsestäni vai koirasta. Kasvattaja totesi itseasiassa naulankantaan, että "itsestäs tietty, Jedi vaan peesaa sua".

Jännittäminen itsessään näkyy eri koirissa monin eri tavoin. Yhdeltä hermot pettää heti, toinen lamaantuu eikä tee mitään, kolmas keksii kaikkea mahdollista siljaistoimintoa ja neljänneltä tuntuu kaikki tieto ja ymmärrys pudonneen päästä pois, vain koska ohjaaja jännittää eli käyttäytyy koiran mielestä normaalista poikkeavalla tavalla. Yhdenkään koiran reaktiot eivät ole samanlaisia ja mielestäni tärkeää onkin hakeutua koiran kanssa tilanteisiin, jotka aiheuttavat jännittämistä. Oikeastaan jo senkin takia, että näkee mitä tapahtuu. Itse ainakin jännitän vähemmän, kun tilanne itsessään ei ole aivan uusi. Kuten jo sanoinkin niin esimerkiksi näyttelyitä jännitän joka kerta. Jännittäminen ja sen aiheuttamat reaktiot ovat kuitenkin erilaisia kun tietää valmiiksi mitä tuleman pitää.

Tulevat kokeet jännittävät varmasti jatkossakin, mutta luulen, että olen vihdoin todella sisäistänyt mitä minun mielentilani tekee Jedille. Tämän ymmärtäneenä koen, että monet tilanteet on helpompi hallita ja toisaalta vahvistaa sitä positiivista käytöstä jännittämisestä huolimatta. Jälleen täytyy todeta, että meistä kasvaa vielä erinomainen tiimi!

Todetaan vielä tähän loppuun, että läpäistiin pääsykoe! :) 

Kummallinen talvi

Talvi on ollut jokseenkin omituinen. Viime vuonna lunta oli muistaakseni kaksi viikkoa ja se oli sitten siinä. Tänä vuonna lunta on satanut aika useinkin, mutta usein se on jäänyt maahan päiväksi pariksi ja sulanut taas pois. Tiet (eli meidän lenkkipolut) on olleet järkyttävän liukkaita ja Jedi onkin joutunut kulkemaan kurissa ja ketjussa, jottei olla molemmat nurin. Vaikka tuolla koiralla on "nastat" tassuissa niin kummasti sekin on luistellut pitkin teitä. Ei siis mitenkään kivaa lenkkeilyä.

Onneksi talven pelastus on ollut maneesi! Kuivaan ja tuulelta suojaiseen paikkaan on ollut mahtava päästä treenaamaan ja päästämään höyryjä. Tottis kulkee meillä tällä hetkellä pelottavan hienosti! Häiriötä on tullut tällä hetkellä ihmisistä. Koirahäiriöt pitäisi myös pikkuhiljaa aloittaa kevättä ja kenttätreenejä ajatellen.

Seuraaminen, käännökset ja jäävät liikkeet. Niistä ei ole tällä hetkellä mitään huomautettavaa. Jedi tekee minulle töitä valtavalla halulla ja innolla. Välillä tuntuu, että palkaksi riittää vain se että TEHDÄÄN JOTAIN! Mikä on tietysti tulevaisuutta ajatellen hienoa. Treenien pituutta olen myös tietoisesti lisännyt, mutta eihän tuolta pojalta lopu virta millään. Hienoa on myös huomata, että Jedi jaksaa keskittyä tekemiseen minun mielestäni todella pitkiä aikoja. Härväämistä, sähläämistä tai omia kuvioita ei juurikaan näy!

Noutokapulaa olen myös tehnyt Jedille (vihdoin!) tutuksi. Aluksi kapula ei vain ollut kiva. Jedi ei oikein ymmärtänyt että haluan sen vain pitävän kapulaa suussa. Se vaikutti myös vähän inhottavalta eikä kapulan pitäminen ollut Jedistä mielekästä. Jedi kuitenkin tykkää tuoda minulle leluja ja palloja jatkuvasti, joten koitin toista lähestymistapaa. Heitin kapulan ja käskin Jedin tuoda sen minulle. Jedi teki työtä käskettyä ja tästä lähti noutokapulan kanssa toimiminen liikkeelle. Seuraavaksi olisikin tavoitteena saada Jedi hetken pitämään kapulaa ja luovuttamaan sen vasta käskystä. Pieniä askeleita, mutta valtavan palkitsevaa joka askelmalla!

Pikkuhiljaa olemme myös aloittaneet hyppytreenit. Hyppääminen on Jedistä (yllätys) kivaa, mutta harjoittelua sekin vaatii. Aina ei ponnistukset osu kohdalleen, mutta onneksi pressuesteet ja muut kevyet esteet joustavat, joten loukkaantumisen riski on pieni. Pienet kolinat eivät ole vieneet Jediltä uskallusta hypätä, mutta hyppytreenit olen aina pyrkinyt lopettamaan iloiseen ja onnistuneeseen hyppyyn.Meninpä vielä koittamaan mitä mieltä Jedi on hyppynoudoista! No sitä mieltä, että tehdään vain! Este tosin oli ehkä n 30 cm korkea, mutta pienestä se on aloitettava.

Vaikka pidänkin talvesta, niin kevättä jo odotellaan! Omat jalat polttelevat jo hakumetsälle eikä Jedikään varmaan moisesta toiminnasta harmistuisi.. ;)

 Kuvat on tällä kertaa vain söpöjä, ei niin toiminnallisia! :D

 

Hakua elefanttiaskelin

Ehdin kuin ehdinkin saada kirjoituksen aikaiseksi vielä lokakuun puolella! :D Luonnos on makaillut pöydällä jo pitkään, mutta teksti on ollut kesken eikä sopivaa kuvaakaan ollut laittaa aikaisemmin. Mutta nyt puhutaan treenistä! :) Jedi ja minä olemme kehittyneet haun ihmeellisessä maailmassa. Tekemiseen on tullut uutta järkeä (jos näin voi sanoa) ja kehitystä tapahtuu valtavasti. Järki on hieman suhteellinen käsite, sillä visiotahan Jedillä on ollut aina. Välillä ne meidän visiot sitten kohtaavat!

Kesällä treenaaminen oli aika vähäistä. Kuumat kelit verottivat niin koiria kuin ohjaajiakin. Kesän kuuminpaan aikaan teimme kuitenkin paluun metsälle noin puolentoista kuukauden tauon jälkeen. Ilma oli illallakin n +27, mutta metsä ei silti nyt aivan tukalalta tuntunut. Hieman keli arvelutti, mutta ajattelin, että treenin voi toki keskeyttää jos alkaa näyttää siltä, että koira tai ohjaaja hyytyy.

Jedi siis laitettiin metsään ajatuksena ottaa paljon maalimiehiä ja harjoitella sitä maalimieskäyttäytymistä. Jedi innostuu löytämisestä jo niin paljon, että saattaa intoutua pussailemaan ja härväämään, eikä keskity itse asiaan. Ajatuksena oli, että mikäli Jedi koskee maalimieheen, tämä lähtee takaisin keskilinjalle ja "unohtaa" koiran. Väärästä käytöksestä ei tule minkäänlaista palkaa. Ei huomiota, ei ruokaa, ei mitään! Näillä ohjeilla maalimiehet metsään ja koira radalle.

Mutta mitä tekee Jedi! Innoissaan lähtee käskystä metsään, löytää maalimiehen, ilmaisee, saa palkan ja tulee maalimiehen kanssa takaisin keskilinjalle! Tätä jatkuu viiden maalimiehen verran (tosin Jedi teki kaksi omaehtoista tyhjää pistoa, mutta treeniä sekin) ja kaikilla sama käytös jatkuu! Bileet!!! Kuumuus ei näkynyt koirassa mitenkään. Intoa riitti metsällä ja radan loputtua Jedi olisi ollut valmis jatkamaan toisen mokoman. Turha kuitenkaan vetää koiraa loppuun helteellä, joten vettä ja lepoa ja kohti uusia seikkailuja.

Seuraavat treenit menivät käytöksen osalta samalla kaavalla. Ensimmäisellä lähetyksellä Jedi tosin kävi juoksemassa löysät pois, palaa luokseni (useiden huuteluiden jälkeen) ja malttaa jälleen keskittyä itse hakuun. Jälleen treenit hyvällä maalimieskäytöksellä ja ilmaisuakin löytyy! Koska Jerppanen on nuori ja innokas koira, joitain pikku unohduksia silloin tällöin sattuu ja maalimiehellä voi vielä joskus olla vähän kuolaa naamalla tai hiuksissa, mutta eteenpäin on menty ja toki aina tarvitaan pientä muistuttelua. Jedi on nyt aloittanut L ja J -pistojen opettelun aikaisempien suorien pistojen rinnalle ja jutun juonesta on taidettu saada kiinni. Tärkeintä on kuitenkin, että motivaatiota riittää! Sitä on meillä molemmilla.

Tottiksen tekemisessä löytyy nyt samaa intoa kuin metsälläkin. Sekä koira että ohjaaja ovat olleet kentällä hyvässä vireessä ja tarkkuutta sekä kontaktin kestoa tulee jatkuvasti lisää. Koira tuntuu nousevan jo autosta poistuessa sen verran, että jotain ulinaa ja ölinää on ajoittain havaittavissa. Tämäkin on ainakin vielä positiivinen asia, sillä onhan se hienoa, että koiralla on kova halu päästä tekemään töitä. Kentällä Jedi on onneksi malttanut tehdä enemmän töitä ja huutaa vähän vähemmän. Poikkeus toki vahvistaa tämänkin säännön.. ;)

Mutta ehdottomasti parasta tässä kaikessa treenaamisessa on riemu! Koiralla on halua tehdä töitä MINUN kanssa, se on innokas ja iloinen. Tottakai sellainen hyvä fiilis tarttuu! Kentälle ja maastoon on kiva mennä ja vaikka aina kaikki ei menekään suunnitellusti niin eteenpäin mennään ja kehitystä tapahtuu molemmissa jatkuvasti. Meillä on KIVAA YHDESSÄ! :D

Kuva Henna Glade

Koira hoitoon

Lähdimme kesälomallamme viikoksi ulkomaille ja koira jäi hoitoon. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin Jedistä erossa paria päivää pidempään ja ensimmäinen kerta, kun Jedi jää täysin vieraalle hoitoon.

Varasimme loman ajaksi Jedille paikan koirahoitolasta Pia´s Dreamdogsista. Valitsimme tämän hoitolan siitä syystä, että tuttavien koiria oli ollut siellä hoidossa ja paikasta oli kovasti pidetty. Itse jännitin ehdottomasti eniten sitä, miten itse pärjäisin viikon ilman koiraa! Jedi on kuitenkin sopeutuvainen ja kiltti, joten sen pärjäämistä ei tarvinnut murehtia.

Kävimme etukäteen Jedin kanssa tutustumassa hoitolaan, jotta me pääsimme tutustumaan paikkaan ja hoitajat Jediin. Jedi tuntui hurmaavan kaikki! Onhan se ihana ja mahtava koira, mutta minä ainakin katson koiraani usein hyvinkin ruusuisten lasien läpi, joten toisten mielipide koiran ihanuudesta voi toki olla jotain muutakin.

Tutustumisen lisäksi Jedi vietti ennen lomaa hoitolassa kokeiluyön, mikä oli monellakin tapaa todella mukava asia. Jedi tutustui paikkaan, hoitajat Jediin ja minä sain varmistuksen sille, että pärjään itsekin! :D Toki oli hankalaa jättää toista hoitoon, mutta illalla tullut tekstiviesti Jedin kuulumisista toi kuitenkin turvaa siitä, että koiralla ainakin on kaikki hyvin.

Jedi pärjäsi hoitoviikon hienosti. Itse olin varma, että alkuun Jedi ei varmasti syö mitään, sillä se on muutenkin hyvin tarkka kaloreistaan, eikä oikein vieraissa ja uusissa paikoissa tahdo heti syödä. Ruoka oli kuitenkin pojalle maistunut ja Jedi oli käyttäytynyt hiljaisesti ja rauhallisesti. Oli hyvin helpottavaa kuulla, että Jedi rauhoittui nopeasti omaan tilaansa ja että ruoka maistui. Asioiden on silloin oltava mallillaan kun uni ja ruoka maistuu!

Meidän reissummekin sujui mukavasti, vaikka ikävä välillä hiipikin mieleen. Ikävää kuitenkin helpotti tekstiviestit Jedin kuulumisista ja arjen pyörimisestä. Ihanaa, että Jedin kuulumisia tuli säännöllisesti! Ei tarvinnut itse pohtia, että onhan kaikki varmasti hyvin. Jedi oli syönyt loppuviikosta hieman huonommin, mutta sekin asia selittyi sillä, että hoitolaan oli tullut ihania narttukoiria, joten eihän silloin teinipojalla ole aikaa syödä! :D

Parasta koko viikossa oli kuitenkin kotiinpaluu. Jedi meni sekaisin meidät nähtyään. Hyppi itsensä ympäri, meidän syliin ja naamalle sekä samalla vähän päin hoitajaakin! Pojalla oli ollut ilmeisen hauska viikko, mutta eipä meitäkään oltu unohdettu! Kotona Jedi ei tahtonut innoltaan millään rauhoittua, vaikka selvästi olikin väsynyt. Uusia tervehdyspomppuloikkia koettiin esimerkiksi vessakäynnin jälkeen pitkin iltaa. Johan sitä vessassa voi jopa joitakin minuutteja kulua, joten ihan kiva, että sen jälkeen tervehditään uudelleen! :D

Lopulta kellon ollessa jo puolta yötä, Jedi viimein rauhoittui yöpuulle ja aamulla se oli viimeinen joka heräsi! <3

Huh hellettä ja kasa näyttelyitä

Kyllä se kesä vihdoin tuli (ja meni)! Tosin kesän mukana tulee tietysti lämpö, mikä tuo omat haasteensa harrastamiseen ja tekemiseen yleensä. Lenkit ovat painottuneet iltaan tai sadekuuroihin. Aurinkoisella kelillä tehdyt lenkit ovat olleet lyhyitä ja hitaita, sillä paksuturkkinen koira ei kauheasti jaksa kuumalla hötkyillä. Ei edes Jedi.

Kesäkuun lopulla pyörähdimme Nakkilassa Porin KV näyttelyssä hakemassa tuloksen ERI JUK3 tarkalla ja hyvällä arvostelulla. Esiintyminen ei tällä kertaa ollut aivan parasta mahdollista. Kuuma ja pitkä päivä taisi tehdä tepposensa, mutta mukava päivä oli kaikenkaikkiaan. Näyttelyravaamista ollaan nyt jonkin verran harjoiteltu, sillä Jedi tarjoaa kehässäkin tiukkaa seuraamista kontaktilla (oikeastaan tämä on loistavaa!) vaikka kehässä saisi juosta irti minun reidestä ja mieluiten katse eteen eikä minuun päin. Aina on parannettavaa ja koitan edelleen muistaa pitää sen nutturan sopivan löysällä.. ;)

Jedin mielestä uida voi aina, kun vedet ovat sulia. Nyt tosin ollaan päästy uimaan niin että omistajankin mielestä voidaan puhua rantakeleistä. Uiminen on Jedistä mukavaa puuhaa. Niin mukavaa, että korvat (ja käytöstavat) ovat yleensä jääneet autoon. Veteen on PÄÄSTÄVÄ!!! Eikä sieltä voi tulla pois... Koska muunlainen treenaaminen on ollut syystä tai toisesta tauolla, me ollaan opeteltu kuuntelemaan myös veden läheisyydessä. Palkkaaminen on tässä kohtaa ollut helpointa ikinä! Kuuntele hetki - pääset uimaan! :D Ja samalla ollaan päästy harjoittelemaan sitä korkeilla viettitasoilla kuuntelemista, joten tämähän on ollut tottiksen treenaamista? :D

Lisäksi kuumaan kesään kuuluu muutama muukin näyttely tuon mainitun Nakkilan lisäksi. Erikoisnäyttely Hyvinkäällä ja Maailmanvoittaja Helsingissä olivat ohjelmassa elokuun alussa. Saaliina molemmista näyttelyistä EH ja hyvät, koirannäköiset arvostelut. Parasta molemmissa näyttelyissä oli tietysti hienot koirat ja mukava tunnelma. Hyvinkään näyttelyssä myös hieno ilma suosi meitä, tosin sillä seurauksella että poltin olkapääni ja jalkapöydätkin ottivat hieman liikaa väriä.

Itse hieman jännitin etukäteen Jedin käytöstä ja jaksamista kuumassa kelissä. Jedi kyllä lähtökohtaisesti käyttäytyy, mutta koskaan ennen ei olla vietetty kahta peräkkäistä ja pitkää näyttelypäivää. Epäilykseni osoittautui kuitenkin täysin turhaksi! Jedi jaksoi hienosti molemmat pitkät päivät ja esiintyikin mallikkaasti. Turhaa oli siis jännittäminen tälläkin kertaa. Kumma vain miten sitä onnistuu aina itse murehtimaan asioista etukäteen ja sitten koira kertookin minulle, että "rauhoitu ja rentoudu". On tuo poika vain niin <3

Kuumaan kesään on mahtunut myös vähäsen treeniäkin, mutta kerrotaan niistä lisää myöhemmin! Nyt keskitytään nauttimaan viimeisestä kesälomaviikosta ja palataan arkeen sitten syyskuussa.

Nutturaa löysemmälle

Kuten olen aiemmin kertonut, Jedi on meidän ensimmäinen koira. Koira, jonka kanssa tehdään virheitä ja opitaan; joka opettaa enemmän elämästä itsestään kuin edes koirista. Itse olen hyvin tunneherkkä ja herkästi ympäristöstä paineistuva. Tämä on asia, joka on pitänyt oppia aivan uudelleen sen jälkeen, kun Jedi tuli taloon.

Jedi on mitä mainion koira. Se lukee minua kuin avointa kirjaa, aistii kaikki tunteeni ilosta suruun ja kaikki pienimmätkin vivahteet siitä väliltä. Kuulostaa mahtavalta ja sitä se omalla tavallaan onkin. Itse on vain opittava elämään enemmän hetkessä niin kuin tuo koirakin tekee. Sen maailmassa on vain tämä hetki ja siinä hetkessä olevat tunnetilat. Jedi on kuin peili. Sääli vain, että itse ei aina tajua katsoa siihen peiliin, vaikka tuossahan se jatkuvasti on...

Meillä on ollut omat hankalat hetkemme kevään aikana. Hankalat pitäisi oikeastaan kirjoittaa lainausmerkeissä, sillä ainoa asia mikä on ollut hankalaa olen minä itse. Tämän ymmärtäminen kesti ehkä liiankin kauan. Kuten sanoin Jedi aistii pienimmätkin tuntemukseni. Se haluaa miellyttää minua ja hämmentyy, kun ei keksi miten sen tekisi. Toisin sanoen kaikki Jedin pienet askartelut, ilmeisesti huono syöminenkin ja epämääräinen vatsan toiminta on johtunut omasta stressistäni. Sen lisäksi, että olen stressannut omia murheitani olen stressanut Jedin käytöstä ymmärtämättä täysin mistä on edes kyse. Jedi on käyttäytynyt kuten nuori toimelias koira ja minä olen tehnyt kärpäsistä härkäsiä.

Neuvoa ja apua olen toki pyytänyt ja saanutkin, mutta en vain ole ymmärtänyt oman käytökseni voimaa. Toisin sanoen, kun olen "löysentänyt nutturaa" ja lakannut murehtimasta asioita, jotka eivät ole minun vallassani, on Jedikin rentoutunut ja lakannut keksimästä mitään sijaistoimintoja. Raukka on ilmeisesti kuvitellut, ettei pysty minua mitenkään miellyttämään ja purkanut omaa hämmennystään omalla tavallaan. Koira kun ei oikein pysty erottamaan mikä murheista on sen aiheuttamaa ja mikä jonkun aivan ulkopuolisen tahon. Oma olotila on tällähetkellä jotain hämmennyksen ja ehkä jopa tyhmyyden väliltä, kun ei vain aikaisemmin ymmärtänyt, että tuo koira on maailmani ja minä sen.

Elämä opettaa, sanotaan. Elämä koiran kanssa opettaa ehkä vielä enemmän. 

Jottei kirjoitus ole pelkkää "syvällistä pohdintaa" niin palataan hetkeksi arkeen! Tehtiin Jedin kanssa paluu tottiskentälle ja palkka vaihtui nameista leluun ja leikkiin. Minä tykkään, joten Jedi tykkää ja näin meillä on yhdessä kivaa! Tässä kohtaa on aivan toissijaista mitä me osataan tai ei osata. Tärkeämpää on, että yhdessä tekeminen on kivaa ja nuttura ei ole liian kireällä! Osaaminen tulee vasta sitten, kun yhteistyö koiran ja ohjaajan välillä on kunnossa.

Näyttelyissäkin ollaan käyty! Tampereella erkkaria vastaavassa toukokuun alussa saldona oli ERI SA PU2 varaSERT, mutta Raumalla paria viikkoa myöhemmin Jedi sai tähänastisen näyttelyuran parhaimman tuloksen ERI SA PU1 SERT ROP. Hyvältähän tuollainen menestys tuntuu, siitä huolimatta, että paikalla oli vain kaksi appea! Tampereella treffattiin myös velipoika Salvo sekä ihanainen Cresta-neiti ja Raumalla mukana karkeloissa oli Armas. Hienoja arvosteluja vain sataa pojille, mutta hauskinta on kuitenkin nähdä kasvavia nuoria miehiä! :)

Ps. Seuraava näyttely on Porin KV Nakkilassa kesäkuun lopulla. Sinne ajattelin lähteä tukka auki! :D

Tervettä hakua! ;)

Ensin tärkeimmät eli terveystulokset! Jedi kävi tukittavana ja hienot tulokset poika saikin, vaikka asiaa piti ensin vimmatusti jännittää. Liitto oli lääkärin lausunnoista samaa mieltä ja Jedin viralliset tulokset ovat seuraavat: lonkat B/B, kyynärät 0/0 ja polvet 0/0! Hyvin iloinen saa siis näistä olla! Lisäksi epävirallisesti katsottiin myös olkapäät terveiksi!

Sitten hakuun! Jedi on ollut hakumetsästä tauolla muistini mukaan jostain lokakuusta(?) asti. Talven aikana on lähinnä haettu pientä hallintaa tottiksen kautta. Ajoittain Jedi muistaa ottaa korvat mukaan treeneihin ja tekee älyttömän hienoa seuraamista ja keskittyy valtavan hyvin. Tietysti kun nuoresta koirasta on kyse, aina toisinaan ne korvat ja herneet unohtuvat kotiin, mutta se ei haittaa! Eteenpäin mennään kuitenkin jatkuvasti. :)

Kävimme tehohakuilemassa Koirataidossa ja Jedin metsätauko ei juurikaan näkynyt. Alkuun keskityimme maalimieskäyttäytymiseen. Ihmiset on niin pussattavan ihania siellä metsässä, mutta kun niihin ei saisi koskea. Alkuun siis harjoittelimme vain maalimiehen kohtaamista. Jedi sai palkkaa, kun malttoi mennä maahan. Myös ohjaajan tuli olla tarkkana. Koira piti ottaa takaisin hallintaan heti, kun nakit loppuivat, ettei Jedi kiitokseksi pääse maalimiestä vielä pussaamaan.

Hyvä vinkki jatkon kannalta oli ns. OHO! Mikäli Jedi jatkossa koskee maalimieheen, tämä sanoo vain oho ja lähtee pois. Palkkaa ei tule jos käytöstapoja ei löydy! Tosin Jedille pitää varmasti ennen hakutreenin alkua muistuttaa yllä kuvatun harjoituksen avulla, miten tulikaan käyttäytyä, jotta se muistuisi myös jatkossa siellä metsässä.

Metsän puolella keskityttiin lähettämiseen, ohjautumiseen ja yliheittoihin. Aiemmin olen roikkunut Jedin pannassa kiinni, jotta sinne metsään ei rynnättäisi ilman lupaa. Nyt Jedi istui viereen, itse otin pari askelta, asetin rintamasuunnan haluttuun suuntaan, nostin käden ja annoin käskyn. Jedi istui ja odotti kiltisti käskyä ja lähti toivottuun suuntaan! Tosin laskin käteni ja rintamasuuntani liian nopeaan. Jedi kääntyikin kurkkaamaan touhujani ja ohjautui kehonkielestäni mihin sattuu. Kun maltoin vain näyttää mihin suuntaan mennään, niin koirakin ohjautui oikein!

Olen tiennyt, että Jedi on tarkkasilmäinen koira, mutta en ole itse ymmärtänyt ohjaavani sitä omalla kehonkielelläni noin kaukaa. Arvokasta oppia siis jatkoa ajatellen! Tosin jo pentutestin yleivaikutelmassa lukee: tarkka elekielelle, mutta eihän sitä nyt kaikkea voi muistaa... ;)

Harjoittelimme myös keskirajan yli lähettämistä ajatuksena, että koiraa ei tarvitse joka kerta pysäyttää keskilinjalle ja lähettää uudelleen paikalta. Jedi jäi istumaan muutaman metrin keskilinjalta kouluttajan pitäessä varmuudeksi hihnasta kiinni. Vaan eipä poika lähtenyt ilman lupaa! Ja taas omalla rintamasuunnalla koira ohjautui juuri sinne mihin tarkoitus olikin!

Koira kyllä huomaa kehonkielestä mihin sen tulee lähteä. Tämän huomasi hyvin Jedinkin kohdalla. Lähettäminen itsessään saa siis olla suhteellisen nopeaa eikä sen koiran tarvitse olla ihan pilkulleen nenä menosuuntaan kunhan ohjaajan keho on haluttuun suuntaan.

Eihän meidän harjoitus siis näin kauniisti mennyt alusta loppuun. Jedi kyllä kävi tekemässä omat laajat kaarensa häntä suorana juosten, mutta tärkeintä oli huomata, että koira kyllä ohjautuu kun sitä ymmärtää ohjata. Välillä on vain nuoren pojan juostava turhat höyryt ulos, jotta voi jälleen keskittyä asiaan! :D